Uutiset

SYYSYHTIÖKOKOUS

Syysyhtiökokouksessa 2.12.2017 Etelä-Lapin osakasyrittäjä Markku Puuroselle ojennettiin 30 vuoden palveluksesta yhtiön kunniamerkki ja kunniakirja. Ojentajina hallituksenpuheenjohtaja Veli-Matti Liimatta, hallintoneuvostonpuheenjohtaja Jouni Koivukangas sekä toimitusjohtaja Teppo Kyrö.

YHTIÖN MARRASKUUN HENKILÖSTÖN NEUVOTTELUPÄIVILLÄ PALVELUSVUOSILTAAN 10 - 35 VUOTTA PALKITUT TOIMIHENKILÖMME

Vasemmalta toimitusjohtaja Teppo Kyrö, palkitut Jari Pitkänen, Keijo Röytiö, Janne Heikkilä, Jani Kotavuopio ja Jukka Puolakka

PAULA KERÄSEN HAASTATTELU

Napapiirin Kuljetus Oy:n osakasyrittäjä autoilija Ilkka Ollosen sora-auton autonkuljettaja rovaniemeläinen Paula Keränen, 24 v. 

Alla Paulan ajatuksia työstään yhdistelmäajoneuvon kuljettajana  

  1. Mikä sai sinut lähtemään tälle alalle?

Olen pienestä asti kiinnostanut kuorma-autoista ja koneista.  Isäni on ollut konehommissa ja serkut ajaneet kuorma-autoilla logistiikkaa. Pari kolme vuotta sitten minulla heräsi kiinnostus alalle uudelleen ja isommin. Nuorempi siskoni lähti logistiikka puolelle yhdistelmäajoneuvon kuljettaja - koulutukseen. Tällöin myös oma innostukseni kasvoi niin, että hain alan koulutukseen. Kyllähän minäkin, kun pikkusiskokin!  Olen aiemmin kouluttautunut automaalariksi, mutta en ole toiminut siinä työssä koskaan.

 

  1. Mikä alassa kiinnosti?

Isot autot ovat aina kiinnostaneet minua.

Koulun aikana kävin harjoittelussa Kaukokiidolla testaamassa rahtipuolen hommia. Rahdin ajaminen ei kiinnostanut niin paljon kuin soranajo. Tämän vuoden maaliskuusta asti olen ollut Ilkalla töissä ja olen tykännyt tästä työstä.

 

  1. Onko ammatti vastannut odotuksia?

On vastannut odotuksiani. Oli juuri sellaista mitä ajattelin tämän työn olevan.    Ala on monipuolinen; voit valita työskentelyn rahti-, puutavara-, turve - tai sorapuolella.

 

  1. Mikä on mielenkiintoista tässä työssä ja mikä ei niin mukavaa?

Mielenkiintoisinta on kun näkee paljon erilaisia ja erityyppisiä ihmisiä.  Jotkut ihmiset, huomattuaan että nainen on kuskina, alkavat heti neuvomaan ja ohjastamaan niin positiivisessa kuin negatiivisessakin mielessä. Asiakkailta tulee paljon piristäviä kommentteja kuten ”mukava kun näkee kauniita naisia työmaalla”.

Tässä työskennellään palvelualalla asiakaspalvelussa, joten pitää olla tarkkana mitä sanoo, miten toimii ja miten asiakkaita palvellaan. Lisäksi mielenkiintoa lisää vaihtuvat työkohteet ja kippauspaikat.

 

  1. Voitko suositella alaa naisille?

Voin kyllä täysin suositella naisille tätä työtä. Kuorma-auton ajamiseen ei tarvita voimaa, tekniikka hoitaa sen.  Naisille sopii tämä työ siinä missä miehillekin. Naisilla ei ole tarvetta esittää muille osaamistaan kuten varsinkin nuoremmat miehet tekevät.

 

  1. Tulevaisuuden näkymät maansiirtopuolella?

Töitä riittää aina, koska koko ajan rakennetaan. Toivon enemmän naisia alalle ja haluan myös itse jatkaa soranajoa ensi kesänä työkauden alkaessa.

 

  1. Aiotko alkaa itse yrittäjäksi?

Oman auton laittaminen ei ole vielä vuoden kokemuksella ajankohtaista.

 

  1. Koulutuksen kesto?

Koulutus alalle eli yhdistelmäajoneuvon kuljettajaksi kestää aikuispuolella yleensä 13 kk, mutta minä onnistuin valmistumaan 12 kk aikana.  Koulutus maksoi itselleni muutaman satasen.  Nuorisopuolella koulutuksen kesto on 3 vuotta.

 

  1. Mitä haluaisit sanoa niille, jotka harkitsevat alalle tuloa?

Suosittelen tätä alaa kaikille, naisia tarvitaan ja halutaan alalle lisää.

 

  1. Mitä ajaminen vaatii? (taitoja jne.)

Rauhallisuutta ja pitkää pinnaa. Voimia ei tarvita ajamiseen. Aluksi työmailla vähän katsotaan kun nainen tulee töihin. Naljailut yleensä loppuvat, kun huomaavat että nämä hommat onnistuvat samalla ammattitaidolla niin naisilta kuin miehiltä.

 

  1. Mielipiteesi Napapiirin Kuljetus Oy:n urakointi/kuljetussektorin toiminnanohjausjärjestelmästä?

On hyvä keksintö, kuka sitten on keksinytkin.

 

  1. Onko kehitys ideoita?

Vielä ei ole tullut yhden kauden jälkeen mieleen, ehkä myöhemmin työkokemuksen karttuessa!

UUTISKIRJE 10 / 2017

Työntäyteinen liiketoimintavuosi 2017 alkaa olla loppusuoralla urakointi- ja kuljetussektorilla talven tehdessä tuloaan. Olemme suoriutuneet hyvin urakoinnin hankkeista, niin taloudellisesti kuin laadullisesti. Määrällisesti olemme myyneet kuluneena vuonna jalostettuja ja jalostamattomia kiviaineksia ennätysmäärän tonneina. Tulemme saavuttamaan asetetut tavoitteet urakointi-kuljetussektorilla.

Kaupan sektori on elänyt kasvusuuntaisesti kuljetus-urakoinnin rinnalla. Myydyt litramäärät ovat toteutuneet ennakoitua paremmin tähän mennessä vuotta. Metsäteollisuuden tämän syksyn kasvava toiminta tuo lisämyyntilitroja loppuvuodelle. Ennakoimme, että kaupan sektorilla pääsemme myös tavoitteisiimme.

Mitä erityistä meille tähän mennessä on jäänyt mieleen tästä vuodesta? Työntäyteinen – tuloksellinen! Resurssien, niin kaluston kuin henkilöstön suhteen, olemme toimineet kiivaimpina aikoina äärirajoilla. Varsinkin kalustopuolella meillä on ollut aika-ajoin resurssivajetta koko toiminta-alueellamme.

Miltä näyttävätkään markkinat vuodelle 2018?  Ennusteet talouskasvulle vuodelle 2018 ovat noususuhdanteiset koko Suomessa. Niin meidänkin toiminta – alueellamme. Olemme voineet seurata tiedotusvälineiden kautta mahdollisia tulevia tai toteutuvia tie- ja siltahankkeita, bioteollisuuden hankkeita, kasvavan matkailun tuomia rakennushankkeita, julkisen sektorin investointeja sekä muita taloudellisesta noususuhdanteesta kumpuavia hankkeita. Edellä mainituilla mahdollisuuksilla me vahvana lappilaisena pk – yrityksenä lähdemme luottavaisin mielin loppuvuoteen ja tulevaisuuteen.

 

Terveisin

Napapiirin Kuljetus Oy

Teppo Kyrö

toimitusjohtaja

0400 292900

UUTISKIRJE 07/2017

Markkinanäkymät ovat liiketoimintojemme kannalta edelleenkin hyvät toiminta-alueellamme. Infrapuolen tarjouskyselyjä tulee tasaisena virtana, niin julkiselta kuin yksityiseltäkin puolelta. Suomessa odotetun infrarakentamisen kokonaismäärän kasvaminen vuodelle 2017 on toteumassa, ehkä jopa ylittymässä. Positiivista on myös tulevan vuoden ennuste, että infrarakentaminen jatkuu noususuhdanteisena. Kuitenkin on todettava, vaikka infra-alan työllisyys on tällä hetkellä hyvä ja suhdanteet ovat kasvussa, niin kilpailu markkinoista on kiristynyt. Kaluston ja henkilöstön resurssipulaa esiintyy aika ajoin.

Tilauskantamme urakointi – kuljetussektorilla on kehittynyt edelleenkin myönteisesti. Meneillään olevat hankkeet ovat toteutuneet suunnitelmien mukaisesti. Suurimpia meneillään olevia hankkeita ovat vt. 21 Kolari – Palojoensuu välin kiviainetoimitukset ja massakuljetukset, sekä tien siltakohteiden maatyöt. Edellä mainituissa kohteissa toimitukset etenevät tehokkaasti, ja ovat etuajassa. Muita mainittavimpia isompia kohteita urakointi – kuljetus sektorilla ovat mm. Rovaniemen Norvatien sillan maanrakennustyöt, Sodankylän hyvinvointikeskuksen maatytöt, Levin Koutamaan alikulkutunneli hanke, Ranuan katu-urakka, Motonetin pohjatyöt Rovaniemi.

Kaupan sektori etenee urakointi – kuljetus sektorin vanavedessä. Kokonaislitravolyymit ovat tavoitteidemme mukaisia, jopa hieman ylikin. Kilpailu on myös kaupan sektorilla kiristynyt. Haastetta tulee riittämään meillä kaupan sektorin puolella kuluvana liiketoimintavuonna.

Kokonaisuutena yhtiömme liiketoiminta ensimmäisenä puolivuotiskautena on edennyt lähes suunniteltujen tavoitteiden ja päämäärien mukaisesti, mutta toisellekin vuosipuolikkaalle meille jää haasteita. Suurimpina haasteita edelleenkin on muuttuva maailma, kiristyvä kilpailu, sekä lakien ja säännösten tulkinnat lähinnä viranomaistahoilta.

 

Terveisin

Napapiirin Kuljetus Oy

Teppo Kyrö

toimitusjohtaja

UUTISKIRJE   04 / 2017

Talven selkä on taittumassa kevään tehdessä tuloaan. Kevään tulo on vilkastanut myös tarjouskyselyjen määrän koko toimialueellamme. Talous elpyy, ja talousennusteet tälle vuodelle ovat kasvusuuntaisia. Se näkyy myös meillä tarjouskyselyjen ja saatujen hankkeiden määrissä.

Tilauskantamme urakointi – kuljetus sektorilla näyttää toiminta – alueellamme jo tässä vaiheessa vuotta hyvältä. Jo saatujen hankkeiden määrä on tällä hetkellä poikkeuksellisen suuri verrattuna edellisiin toimintavuosiimme. Saaduista hankkeista mainittakoon vt. 21 Kolari – Muonio ja Muonio – Palojoensuu välien kiviainestoimitukset  ja kuljetukset, sekä Norvajärven siltatyömaahan liittyvät maarakenustyöt ja kiviainestoimitukset. Lisäksi Lappi 17 rakenteenparantamisurakan työt tulevat työllistämään myös meitä tulevana kautena. Lisäksi toiminta – alueellemme on tulossa vielä useita suuria ja pienempiä infrapuolen hankkeita sekä yksityisellä että julkisella puolella.

Kaupan sektorilla alkuvuosi on lähtenyt käyntiin hyvin. Olemme asetetuissa tavoitteissa, jopa hieman ylikin. Kauppa kulkee osaksi urakoinnin- kuljetus sektorin volyymin mukaisesti, eli ennustettavissa on, että kaupan sektorin myytyjen litrojen määrät tulevat kehittymään myös suotuisasti

Tulevana liiketoimintakautena yksi suurimmista haasteistamme tulee olemaan kalustoresurssien riittävyys valitsevassa markkinatilanteessa.

Napapiirin Kuljetus Oy täyttää 50 vuotta. Merkkipäiväämme juhlistamme 05.05.2017 sidosryhmien kanssa Rovaniemellä.

 

Terveisin

Napapiirin Kuljetus Oy

Teppo Kyrö

toimitusjohtaja

Copyright © 2017 Napapiirin Kuljetus Oy

LuotettavaKumppaniyritys RALA-pätevyysISO 9001ISO 14001